perjantai 12. joulukuuta 2014

Agatha Christie: Simeon Leen testamentti

Alkuteos: Hercule Poirot's Christmas (1939)
Suomentaja: Helena Luho
Ilmestymisaika: 2001 (ko.painos)
Sivumäärä: 290
Kustantaja: WSOY
ISBN: 952-459-058-1
Muoto: Nidottu
Sarjamerkintä: 17. Hercule Poirot -kirja
Peukku: ^^b

*Äreä ja oikukas miljonääri Simeon Lee on kutsunut perheensä luokseen joulunviettoon. Kaikki yllättyvät saadessaan kuulla, että mukaan perhejuhlaan saapuu myös kaksi vierasta.

Juhla katkeaa odottamatta, kun talon isäntä löydetään raa'asti murhattuna. Niin on Hercule Poirotin joulurauha mennyttä.*



Tiivistunnelmainen Poirot-dekkari, joka käydään tällä kertaa enemmän kuulustelujen ja keskustelujen kautta kuin itse tapahtumien. Kirjan monet henkilöt ovat kutkuttavia persoonia ja perheen keskeiset sotkut tuovat oman mielenkiintoisen lisänsä koko soppaan. Oikein viihdyttävää ja jännittävää luettavaa. Ehkä tällä kertaa ratkaisuun oli hieman helpompi päästä kuin joissain toisissa tapauksissa.

Tästä kirjasta tehty televisio versio poikkeaa jonkin verran kirjasta. Muutamia hahmoja on poistettu, mutta tapahtumat ovat muuten aika uskollisia kirjalle. Suosittelen lämpimästi tutustumista niin kirjaan kuin filmattuunkin versioon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti