keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Alkuteos: 2014 (ilm.) Ilmestymisaika: 2014 (ko.painos) Sivumäärä: 399 Kustantaja: Gummerus ISBN: 978-951-20-9473-8 Muoto: Sid. Sarjamerkintä: Olavi Maununpojasta kertovan sarjan 2. kirja Peukku: ^^b *Turmellusta, tuomioita ja totuudenetsintää Olavi Maununpoika saa kirkkoherran viran suomalaiskylässä, mutta on pian joutua keskelle häväistysjuttua. Olavin isä, piispa Maunu Tavast, kehottaa poikaansa lähtemään maasta. Niinpä Olavi palaa Pariisiin jatkamaan opintojaan, mutta mikään ei enää tunnu samalta, kun sielunkumppani ja innoittaja Miracle de Servières ei ole hänen rinnallaan. Piispa Cauchon antaa Olaville tehtävän: nuoren papin tulee hankkia todisteita vankityrmässä lojuvan Jeanne D'arcin noituudesta. Olavi aikoo kuuliaisesti täyttää velvollisuutensa, mutta päästyään kuulustelemaan vankia hän yllättyy. Nuori neitsyt ei olekaan niin epäilyttävä kuin annettiin ymmärtää. Pian hän tulee huomaamattaan vedetyksi keskelle satavuotisen sodan merkittävintä valtataistelua, jonka näyttämönä on koko Eurooppa. Kun Olavi saa tietää Miraclen olevan vaarassa, on hän valmis uhraamaan vaikka henkensä. Kaiken taustalla riehuu musta surma, joka kutsuu tanssiin niin rahvaan kuin ylhäisenkin. Kalmantanssi jatkaa Olavi Maununpojan hurmaavan rietasta tarinaa, joka alkoi Milja Kauniston valloittavassa Synnintekijä-romaanissa.* Oi voi, tässä kirjassa on potkua ja pontta sekä hupia. Kaunisto osaa todella kirjoittaa vauhdikkaasti ja kiintoisaksi. Sivut suorastaan ahmii ja samalla toivoo, ettei kirja loppuisi ollenkaan. Kauniston tyyli on kehittynyt entisestään tähän toiseen osaan. Kieli on kuvaavaa ja kaunista. Ihana, miten hän kiinnittää huomiota ajanmukaiseen puhetyyliin ja sanoihin. Lukiessa on hyvä olo ja sanojen ja keskustelujen leikki on lumoavaa. Kirjan tapahtumat etenevät jälleen vauhdikkaasti. Henkäilemään ja turhia pohtimaan ei pysähdytä. Olavi on jotenkin niin ihastuttavan herttainen omine enemmän tai vähemmän viattomine ajatuksineen ja aivoituksineen. Toisinaan saa jopa puistella päätään sille, kun hän ei tunnu tajuavan yksinkertaisintakaan asiaa... Lämmintä ja hauskaa historiaa, kiintoisia ja vauhdikkaita käänteitä, sekä miellyttäviä hahmoja ja kohtaloita! Niistä on tämä kirja tehty. Erittäin lämpimästi suosittelen tätä kirjaa kokeiluun myös vähemmän lukeneelle. Uskon tämän nappaavan mukaansa. Kannattaa kuitenkin ensin lukea sarjan ensimmäinen osa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti