Alkuteos: 1909 (ilm.)
Lukija: Hannu Huuska
Ilmestymisaika: 2010 (ko.painos)
Kesto: 4 DCtä, 306 min
Kustantaja: Rumus äänituotanto
ISBN: 978-952-67400-1-0
Muoto: äänikirja
Peukku q^^
*Minulle Kiannon Punainen viiva on ennen kaikkea, kuvaus köyhän ihmisen toiveiden ja tarpeiden armottomasta hyväksikäytöstä ja manipuloinnista. Hyvää tai ainakin parempaa luvataan sieltä ja täältä; joka suunnalta. Kun hyöty on kiskottu köyhän kansan selkänahasta lupaukset unohtuvat ja apua ei tule. Tämä korostuu Korpiloukon kovissa oloissa, ei tullut valkeaa leipää eikä lapsille vaatteita.
Voi meitä hyväuskoisia viivanvetäjiä,
Hannu Huuska*
Punainen viiva kuuluu suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin. Ja siitä syystä tuli sitten valittua tämä teos kuuntelulistalle. Ajattelin, että se saattaisi olla miellyttävää kuunneltavaa varsin raskaiden Waltareiden jälkeen. Toisin kuitenkin kävi.
Vaikka teos mahtuu vain neljään levyyn, on se aiheeltaan varsin raskas. Köyhän - ja nyt tarkoitan todella köyhän - ihmisen elo on kuvattu melko raa’asti ja jopa kylmästi. Todella rehellisesti. Se miten oikein mitään ei ole ja vaikka mitä tarvittaisiin. Miten kuitenkin lapsia on ja miten vanhempien välit kiristyvät kun edes lapsille ei voi taata kaikkea tarvittavaa. Elinolojen kuvaajana Punainen viiva on todella karu, jopa ahdistava.
Näkee hyvin, miten ihmisten heikkoutta ja halua uskoa hyvään ja parempaan käytetään armotta hyväksi. Totta kai ihminen uskoo, kun toivoo parempaa. Aina ovat parempiosaiset huijanneet ja tulevat huijaamaan. Kuunnellessa ainakin itseä alkoi miltei vihaksi pistämään moinen toiminta. Sen kun arvasi, että hyvinhän tässä ei tule käymään. Kuten ei käynytkään.
En kamalammin pitänyt Huuskon äänestä lukijana. Se on jotenkin ikävän kuivakka vaikka ilmentääkin hyvin erilaisia henkilöitä. Omaan korvaani se ei silti oikein sattunut. Mukava pieni lisä äänikirjaan olivat erilaiset tehosteet, kuten vaikka kissan naukaisu. Kohdemerkkejä on melkoisesti. Raitoja jokaisella levyllä on reilut 50. Joten aika tarkkana saa niidenkin kanssa olla jos ei yhtä levyä kuuntele kerralla. Levyjen vaihdot on suoritettu melko ikävästi. Jokin yksi kohtaus jää pahasti kesken, joten miltei samantien pitää jatkaa kuuntelua, ettei olennainen unohdu.
Joudun tunnustamaan, että vaikka kyseessä merkittävä teos onkin, niin saattaapi olla, että olisi ehkä jäänyt lukematta jos en olisi äänikirjaa äkännyt. Eikä se siltikään kovasti omaan mieleen ollut. Selvästi kaipaan nyt keveämpää luettavaa ja kuunneltavaa.
Tämä kuuluu kyllä klassikoihin, ja minun osaltani niihin, joita en ole vielä lukenut. Pitäisi. Äänikirjat ovat kyllä siinä mielessä hankalia, että saa tosiaan olla terävänä sen suhteen, mihin on jäänyt ja mikä kohtaus olikaan kesken. Lukijan äänikin vaikuttaa hirmuisesti kokemukseen. Minulla on parhaillaan kuuntelussa Täällä Pohjantähden alla 2, ja sekä lukijan että levymäärän takia homma tuntuu ikuisuusprojektilta. Kiantoon taidan tarttua ihan perinteisessä kirjamuodossa.
VastaaPoistaOlen Sirri samaa mieltä siitä, että lukijan ääni vaikuttaa todella paljon kokemukseen. Jos ääni ärsyttää, ei tahdo saada kuunneltua ja joskus antaa vain asioiden mennä korvasta sisään ja toisesta ulos. Joten ehkä Kianto olisi minullekin tarttunut paremmin perinteisemmässä muodossa.
PoistaSen sijaan - juuri kolme Waltaria äänikirjoina kahlanneena (jokaisessa sellaiset 36 levyä) - ei ehken tuo Täällä pohjantähden alla pelottele. Itselläni nimittäin on vielä se koskemattomien pinossa. Tosin taitanee siellä vielä hetken pysyäkin.