Lukija: Juha Hurme
Ilmestymisaika: 2009 (ko.painos)
Kesto: 1 DC, 5h 23min
Kustantaja: Osuuskunta Kuolleet sielut
ISBN: 978-952-5771-26-8
Muoto: äänikirja
Peukku: q^^
Huom: äänikirjassa siis kaksi novellikokoelmaa yhdessä
*Novellikokoelmat Lapsia (1895) ja Pikku ihmisiä (1913) viittaavat Kakaravaaran kaupunginosaan tekijän oman lapsuuden aikoihin. Pakkala sijoittaa lapset, “pikku ihmiset”, kertomustensa keskiöön. Tämä oli täysin vastoin kirjoittamisajankohdan kirjallisia käytäntöjä ja ihanteita. Muutenkin Pakkala mittaili yhteisöä ja yhteiskuntaa tutkimalla pienimpiä, heikoimpia ja suojattomampia. Köyhät, työttömät, naiset, invalidit, kehitysvammaiset, vanhukset, prostituoidut ja yksinhuoltajat valtaavat pääosat hänen proosassaan.
Tyttöjä kirjailija kuvaa erityisen elävästi. Hän sai tässäkin suhteessa olennaista apua vaimoltaan Agnesilta, joka oli itsekin julkaissut kirjoittaja. Pakkala on itse myöntänyt, että Agnes-rouva on monien novellien ideoitten takana.*
Pakkalan novelleissa on hyvä sävy. Ne ovat varsin vaihtelevia. Kuten novellikokoelmien otsikoista voi päätellä, ovat lapset merkittävässä osassa. Se ehkä söi hieman omaa kiinnostustani, sillä vaikka lapsille annetaan novelleissa tilaa, tuntui silti itsestä jotenkin tyhjältä. Olenko liian aikuinen ymmärtämään näiden tarinoiden lapsia? En usko. Pakkalan lapset elävät nimittäin omaa aikaansa. Aikaa, joka itselleni on melkoisen vieras vaikka marjassa onkin tullut käytyä ja oltua poikatyttö. Näiden kertomusten lapsien maailma on kuitenkin vielä vanhempi ja heidän elämäntilanteensa toisenlainen.
Pakkala on kuvannut lapsia kauniisti. Novellit ovat tunnelmallisia ja kertomuksiin pääsee hyvin sisälle. Hahmot tuntuvat minusta kuitenkin jäävän toisinaan vähän pintapuolisiksi. Näin on ainakin aikuisten laita, mutta hehän ovatkin vain sivuosassa. Muuten novellien kerronta on miellyttävää ja tapahtumista ja ajasta saa hyvän kuvan.
Hurmeen lukeminen on tasaista ja varmaa jälkeä. Ehkä jopa liiankin varmaa. Siitä tuntuu puuttuvan tunne ja eläytyminen. Jotenkin itsestäni tuntuu siltä, että lukija on jonkin verran pitkästynyt… Eläytymistä ja heittäytymistä olisin kaivannut. Tarinathan kertovat lapsista!
Pientä kritiikkiä antaisin taas itse äänikirjan muodosta. Kokoelmat on pakattu yhteen levyyn, jossa ei kunnolla sanota milloin kokoelma tai novelli vaihtuu toiseksi. Olisi ollut mukava, jos olisi sanottu, mikä kulloinkin kuultavan novellin nimi on. Nyt vaihtumisen huomasi ehkä tauoista, jotka välistä ovat melko pitkiä. Miltei luulin levyn pysähtyneen. Oikean raidan löytäminen on suhteellisen helppoa. Novellit on ilmeisesti jaettu omiin “tasoihinsa”, joissa on sitten omat raitansa. Kahdella numerolla pelaaminen tuntuu kuitenkin aluksi hassulta.
Leppoista kuunneltavaa. Tästä jää ainakin rauhallinen, joskin ehkä hivenen surumielinen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti