tiistai 10. tammikuuta 2017

Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1&2)

Alkuteos: 1Q84 (osat 1&2: 2009)
Suomentaja: Aleksi Milonoff
Ilmestymisaika: 2013 (ko. painos)
Sivumäärä: 783 (osat 1&2)
Kustantaja: Tammi
ISBN: 978-951-31-7109-4
Muoto: Sid.
Sarjamerkintä: Keltainen kirjasto #444 (osat 1&2)
Peukku: ^^b
Huom: suomennos tehty Jay Rubinin englanninkielisestä käännöksestä
Lukuhaaste 2017: 28. Olen lukenut kirjailijalta aiemmin vain yhden kirjan (1/50)
Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 2, 6, 9, 20, 23, 34, 40, 44 ja 47


*Haruki Murakamin pääteos 1Q84 on samaan aikaan rinnakkaisissa todellisuuksissa liikkuva fantasia, rakkaustarina ja huikea seikkailukertomus. 1Q84 koostuu kolmesta osasta, joista kaksi ensimmäistä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa yksissä kansissa.


On vuosi 1984. Aomame on liikunnanohjaaja, joka sivutyönään murhaa väkivaltaisia miehiä. Työkeikalla Aomamen taksi juuttuu liikenneruuhkaan, ja kuski neuvoo hänelle oikotien hätäpoistumistikkaita pitkin. Tikkaat kiivettyään Aomame huomaan siirtyneensä rinnakkaistodellisuuteen, jonka taivaalla on kaksi kuuta. On vuosi 1Q84.


Vuonna 1984 matematiikanopettaja Tengo muokkaa oudosta käsikirjoituksesta menestysromaanin. Kirjailijaksi väitetystä teinitytöstä Fuka-Eristä tulee tähti, mutta mystisestä lahkosta paennutta tyttöä ei maine kiinnosta. Kun Fuka-Eri katoaa ja Tengo huomaa kirjoittavansa tarinaa maailmasta, jossa on kaksi kuuta, nyrjähtää todellisuus raiteiltaan.


1Q84 on valtaisaan kansainväliseen suosioon nousseen Haruki Murakamin kunnianhimoisin - ja odotetuin - romaani. George Orwellin Vuonna 1984:stä inspiraationsa ammentaneen Murakamin maailma on tumma ja vaarallinen, mutta ei koskaan valoton. Paistaahan taivaalla kaksi kuuta.*


Olen koukussa. Todella. Murakami on luonut upean kertomuksen ja aivan mahtavia hahmoja. Näissä kahdessa osassa kahden sankarin, Tengon ja Aomamen tarinat vuorottelevat ja alkavat vähitellen kietoutumaan toisiinsa henkilöiden paljastaessa aina palasen kerrallaan enemmän itsestään ja maailmasta jossa he elävät. Lopulta kaksi erilaista ihmistä eivät olekaan enää niin kovin kaukana toisistaan.


Murakamin tyyli kirjoittaa on lumoava. Rakastan hänen ilmaisujaan ja tapaansa rakentaa tarinaa tarinan sisään, avata henkilöitä ja juonta hitaasti. Lukija ehtii hyvin pohtimaan monia erilaisia vaihtoehtoja tapahtumille ja merkityksille ja saattaa siitäkin huolimatta yllättyä siitä, kuinka asiat lopulta menevät tai ovat menneet.


Aomame ja Tengo ovat hahmoina kiintoisia. Urheilullisia, ankaran lapsuuden kärsineitä, mutta nykyään omia teitään kulkevia nuoria, joilla on unelmia. He taistelevat tietään eteenpäin ja ovat sitkeästi omien mielipiteidensä takana. He ovat valmiita toimimaan sen mukaan, mikä heistä on oikein.

Todellisuus ja epätodellisuus (?) sulautuvat vuodessa 1Q84 yhteen kiehtovasti ja koukuttavasti. Kaikki on miltei kuin pitäisi, mutta ei sitten aivan kuitenkaan. Pikkuväki hiippailee nurkissa ja aiheuttaa omat jännitysmomenttinsa sekä Aomamen että Tengon - ja myös heidän läheistensä - elämään. Trilogian kaksi ensimmäistä osaa päättyvät kutkuttaviin tilanteisiin. Kolmanteen osaan on pakko tarttua heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti