Ann Brashares: My name is Memory

Alkuteos: My name is Memory (2010)

Ilmestymisaika: 2011 (ko.painos)

Sivumäärä: 403

Kustantaja: Hodder

ISBN: 978-0-340-95377-8

Muoto: Nid.

Peukku: q^^

Sopisi lukuhaasteeseen ainakin: 6, 10, 18, 34 ja 47

*Daniel tells me that he’s always loved me. That I feel the same. That I always have.

He says he is always searching for me. Not just in this life, but in my last life, and all my lives before. Always hoping that one day I will remember.

But it is only he that carries the memory of our love.

I know that finding true love is never easy. But I hope your own quest ends happily.

I hope you never have to face the heartbreak that inevitably awaits us.

This is our extraordinary, unforgettable story.*

Kirjan idea on mielenkiintoinen. Sielut syntyvät uudelleen, etsivät niitä, joiden kanssa ovat olleet hyvissä väleissä ja karttavat niitä, joiden kanssa on ollut kahnauksia. Heidän pelkonsa ja toiveensa heijastavat jotenkin menneitä elämiä. He muistavat siis alitajuisesti edelliset elämänsä, mutta eivät muista todella. Osa elää monia elämiä, osa vain yhden. Mutta he eivät muista. Paitsi, että hyvin pieni osa muistaa. Sellaiset poikkeustapaukset kuin Daniel.

Daniel, joka ei osaa päästää muistoistaan irti. Hän muistaa jokaisen elämänsä, mutta tuntuu kuitenkin elävän vain yhtä ja samaa. Etsien ja odottaen. Ja lopulta todella unohtaen elää uusia elämiään. Hän elää vain muistolle…

Lucy on tarinan toinen puoli. Nainen, joka on elänyt monesti, mutta ei muista eläneensä. Hän on tavannut Danielin muutamia kertoja ja jopa joskus rakastanutkin tätä. Ja hänellä on omat nuoren amerikkalaisen naisen ongelmansa…. Etenkin kun menneisyydestä, tässä tapauksessa edellisten elämien menneisyydestä, tulee lisää ongelmia sotkemaan tämän parin kuvioita…

Kaiken kaikkiaan ihana idea. Etsiä rakkauta ja anteeksiantoa vuosisata vuosisadan jälkeen. Mutta ei ihminen silti saisi unohtaa elää. Toivon, että Lucyn todella onnistuu opettaa tämä Danielille. Sillä vaikka voi muistaa, voi silti elää täysillä ja rakastaa enemmän. Lucyn kasvu ihmisenä tarinan edetessä on hienoa seurattavaa, Daniel vaikuttaa aluksi todella hienolta tyypiltä, mutta kun alkaa tajuamaan miten paikalleen pysähtynyt hän lopulta onkaan… Silloin laskevat pisteet. Myös kirjaan ämpätty pakollinen “vaara menneisyydestä” tuntui melkoisen turhalta ja keinotekoiselta. Samoin kuin kirjan loppu, joka osaltaan jää avoimeksi, mutta johdattaa silti lukijan tietoisesti kohti tiettyä loppuratkaisua.

Kevyttä, ehkä vähän “hömppää”, mutta ainakin se sai minut irti stressistä.